sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Suomen alkoholilaki ja sote?


Uutta alkoholilakia vastustavat tuijottavat peruutuspeiliin ja kuvittelevat että suomalaiset eivät ole vuosikymmenien aikana muuttuneet ja eivätkä näe mitä muualla maailmassa tapahtuu. Heidän synkät laskelmat perustuvat siihen että me käyttäydymme samalla tavalla kuin 40-50 vuotta sitten. Me nykysuomalaiset olemme monella elämän alueilla maailman huippua. Mistä syystä me olisimme alkoholin käytössä takapajula?

Väitän että uuden sukupolven suhtautuminen alkoholiin on erilainen kuin meidän ja esi-isiemme. Uusi sukupolvi matkustaa maailmalla enemmän kuin esi-isämme ja samalla oppivat kansainvälisen suhtautumisen alkoholiin. Tätä tukee viimeiset tutkimuksetkin jossa nuorten alkoholin käyttö on laskusuunnassa.

Valitettavasti tälläkin asialla oppositio tekee politiikkaa, samoin kuin sote- uudistuksillakin. Poliitikot tekevät kärpäsestä härkäsen ja aliarvioivat  suomalaisten harkintakykyä, käyttäytymistä. Alkoholin suurkäyttäjiä, väärinkäyttäjiä tulee aina olemaan oli laki mikä hyvänsä, mutta heidän perusteellaan ei saa tuomita enemmistöä.

Sote-uudistusta ovat kymmenen viime vuoden aikana kaikki puolueet yrittäneet, mutta epäonnistuneet. On päivän selvää että niistä epäonnistumisista on opittu. Nyt on käsittelyssä tähän astisista esityksistä paras sote- uudistus. Se ei ole syntyessään valmis mutta eteen tulleet epäkohdat on korjattava ja mentävä eteenpäin. Jostakin on aloitetta eikä vaan puhuttava ja kinattava. Kukaan poliitikko ei varmasti tiedä millainen sote yksityiskohdittain toimii 2030. Tosiasia on kuitenkin että ilman muutos ei tapahdu kehitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti